Mika Kares
bass
Home
DEUTSCH
ENGLISH
GUESTBOOK
AUDIO
LINKS
CV
Roolikuvia
Tehdyt roolit
Tulevat roolit
Esiintymiset
Historiaa
Uutiset
Blogi
Ota yhteyttä
Kritiikit
Historiaa


Syrjäpolkujen kautta oopperalaulajaksi


The Sound of Music ponnahduslautana

Kaikki alkoi joulukuussa 1995, kun olin vielä Eurajoen lukion toisen vuoden opiskelija ja kuvaamataidon-, draaman- ja ilmaisutaidonopettajani Kyllikki Staff nykäisi minua hihasta koulun käytävällä ja kysyi, että lähtisinkö tekemään Georg von Trappin roolia musikaaliin The Sound of Music. Muistaakseni en ainakaan lupautunut mukaan, mutta niin vain kävi, että helmikuussa 1996 esitin kyseisen roolin Eurajoen yhteiskoulun salissa ja yleisöä oli muistaakseni 400 per esitys. Sopimusehtoni oli, että laulamaan en suostu. Se myös pysyi. En ollut ikinä ennen elämässäni tehnyt mitään taiteellista enkä esiintynyt missään muualla kuin ala-asteen Tiernapojissa ja joulunäytelmissä. Olin siis ujo, kankea ja kaikin puolin täysin puupökkelö lavalla. Joku kipinä siitä kaikesta hirveydestä sitten kuitenkin jäi päälle ja ystäväni Tomi Aallon esimerkkiä ja suostutteluja seuraten ajauduin keväällä -96 Rauman iltanäyttelijöiden impro-ryhmään ja sitä kautta suoraan mukaan seuraavana kesänä kesäteatterissa tulevaan Kalle Aaltosen morsian -näytelmään. Ensi-ilta kyseisestä teoksesta oli heinäkuussa 1996 Rauman suviteatteri Fåfängassa ja esityksiä oli yli 30. Roolini oli merimies Pohjolan rooli ja se kesä oli kaunis. Lavalla olin edelleenkin täysi puupökkelö ja nuori finninaamainen teini, mutta hauskaa oli. Ainut mikä meni hyvin oli ne tanssiosiot. :)


Kesäteatteria ja Iltanäyttelijöitä

Elokuussa 1996 alkoi harjoitukset Rauman iltanäyttelijöiden Raumlaise velikulla -näytelmään. Esityspaikkana kyseisen talven aikana toimi entinen suojeluskunnan talo Rauman Ottilanmäessä eli tarkemmin sanottuna teatteri Sampola. Tässä teoksessa olin pääroolissa, pihasoittaja Onni Karstenina. Esityksiä oli talven aikana melkein 50 ja teos oli suuri yleisömenestys. Ensi-ilta oli marraskuussa 1996. Samaan aikaan olin mukana myös Eurajoen lukion draamaluokalla, jossa valmistettiin Se on elämää Misi -musikaalia. Ensi-ilta oli marraskuussa 1996, päivä Raumlaiste velikulla -näytelmän ensi-illan jälkeen.  Esityspaikkana oli Eurajoen kunnantalon valtuustosali ja esityksiä oli n.20. Roolini kyseisessä teoksessa oli Rehtori. Musikaali oli erittäin suosittu ja hyvää jatkumoa edeltävänä vuonna alkaneiden musikaaliproduktioiden sarjaan. Ohjaajana toimi edelleen Kyllikki Staff. Syksy 1996 ja kevät 1997 kuluivat näiden produktioiden sekä teatteri Sampolan joka viikkoisen impro-ryhmän parissa. Impro-ryhmää veti Jarmo Koski, joka myös ohjasi Iltanäyttelijöiden näytelmät. Toukokuussa -97 alkoi seuraavan kesän kesäteatterinäytelmän harjoitukset. Tämä heinäkuussa ensi-iltansa saanut teos oli Särkelä itte ja tein siinä kaksoisroolin Vanhana Fallstenina ja maaherrana. Kesä oli melko sateinen. Tällöin sain myös ensi kosketuksen partaliimaan, tekopartaan ja peruukkiin, joista on nyt uran varrella tullut entistä tutumpia. Esityksiä oli n. 30 ja esityspaikkana oli tuttu Rauman suviteatteri Fåfänga. Samaan aikaisesti heinäkuun lopulla 1997 sai ensi-iltansa teos Neli pätkä Raumast, joista itse ohjasin kaksi osaa ja kahdessa muussa olin mukana näyttelijän rooleissa. Roolini olivat muistaakseni eversti Furuhjelm ja sitten olin joku oikeuden apumies. Esityksiä oli muistaakseni 8 ja näyttelijöitä oli keskimäärin enemmän kuin yleisöä. Kyseinen teos lämmitettiin vielä teatteri Sampolaan syyskauden avajaisiksi, mutta yleisöä oli silloin vieläkin vähemmän jos mahdollista.


Musiikkiteatteri Musti

Olin valmistunut ylioppilaaksi Eurajoen lukiosta toukokuun viimeisenä päivänä 1997. Elämäni oli siis iloisesti levällään, kun tulevaisuuden ammatistakaan ei ollut mitään tietoa. Syyskuun alussa olin saanut Neli pätkä Raumast uusintaensi-illan ohjauksen valmiiksi ja silloin taas Kyllikki Staff soitti, että tulenko vierailemaan marraskuun lopussa ensi-iltansa saavassa Jääkärin morsian -musikaalin korpraali Martin roolissa. No minähän lupauduin mukaan, koska minulla ei muutakaan ollut. Aloitin myös historian opinnot avoimessa yliopistossa, mutta tunneilla en käynyt kuin kaksi kertaa. Ystäväni Aarne Kujala oli aloittanut opinnot yksityisessä teatterialan koulussa Musiikkiteatteri Musti:ssa, Helsingissä. Aarne pyysi minua luokseen ja seuraamaan heidän opiskeluaan pariksi päiväksi. No istuin päivän mukana seuraten tanssitunteja, impro-tunteja ym. ja seuraavana aamuna sain kuulla, että kurssilla on tosi vähän miehiä ja sille voisi vielä päästä. No kävin koulutuspäällikön Sointu Angervon kanssa sopimassa koe-esiintymisajan ja tein sen heti samana päivänä. Seuraavana aamuna minulle ilmoitettiin, että jos sinua kiinnostaisi opiskella täällä, niin tervetuloa. Pakkasin vähäiset kamani Eurajoelta, muutin ex tempore Helsinkiin ja äiti tietenkin oli hyvin huolissaan 18-vuotiaasta pojastaan. Alkoi tiukka opiskelu tanssin, näyttämötyöskentelyn ja muiden aineiden parissa ja sitä kesti aina seuraavaan toukokuuhun asti. Opiskelupaikkana oli upea vanha kansallisoopperamme eli Aleksanterin teatteri, Bulevardilla Helsingissä. Marras-joulukuussa kävin esittämässä Jääkärin morsian -teoksen Martin roolin Eurajoella ja se oli myös elämäni ensimmäinen teos missä lauloin. Keväällä 1998 lopputyönämme Musiikkiteatteri Musti:ssa oli teos Masurkka eli Puolaiset häät, joka esitettiin Savoy-teatterissa, Helsingissä.  Siinä teoksessa tein kreivi Boleslavin roolin, jossa oli myös laulettavaa. Laulunopiskelua minulla ei ollut takana ja kokemustakin vain yhteislaulutunneilta. :) Sen muistan, että vaikeeta oli ja harjoittelin mm. Jääkärin morsiammen laulupätkiä ennen esitystä Eurajeoen yhteiskoulun vanhan puolen aulassa niin paljon, ettei lavalla tullut enää juuri mitään ääntä. Keväällä 1998 kävin myös teatterikorkeakoulun pääsykokeissa aina 4:een vaiheeseen asti päästen. Palautteena sieltä sain, että "Oletteko harkinneet laulajan uraa?".


Teatteria ja armeijan harmaita

Kesän 1998 olin työttömänä ja syksyn 1998 lupauduin mukaan Eurajoen lukion suurprojektiin West side story. Tein siinä Sharks-jengin pomon Bernardon roolin ja Jetsien pomoa teki Aarne Kujala, jonka kanssa yhdessä olimme juuri edeltävän vuoden opiskelleet Musiikkiteatteri Musti:ssa. Rooli oli minulle kuin tehty ja paikallisessa mittakaavassa se teki minusta hyvin tunnetun kasvon. Teoksella oli n. 3500 katsojaa ja parhaimmissa esityksissä katsojia oli yli 500. Esitykset olivat marraskuussa 1998 ja tästä huumasta selvittyä odotti paluu karuun arkeen, eli armeijan harmaat kutsuivat minua tammikuusta 1999 heinäkuuhun 1999 asti. Kesäkuussa 1999 Sointu Angervo soitti Musiikkiteatteri Musti:sta ja kysyi, että haluaisinko palata sinne tekemään näyttelijän hommia. Lupauduin mukaan ja elokuussa 1999 muutin taas Helsinkiin. Elokuussa teimme Keskiaikaiset pidot -näytelmän VR:n makasiineille Helsinkiin ja roolihahmoni oli Klaus Fleming. Syksyn aikana valmistui sitten marraskuun lopulla ensi-iltaan Broadway-musikaali Godspell, jossa olin tarjoilija Jamesin roolissa sekä joulukuussa 1999 Joulukertomus-musikaali, jossa tein Katulaulajan osan. Näiden esitysten päätyttyä sain tarpeeksi Musiikkiteatteri Musti:sta monenkin syyn takia ja pohdin tarkkaan uravalintaani. Syksyn 1999 aikana olin myös mukana taas kerran Eurajoen lukion musikaalissa Viulunsoittaja katolla räätäli Motel Kamzoilin roolissa. Se produktio oli floppi kaikilta osin ja ensi-ilta oli muistaakseni joulukuussa 1999. Tammikuusta 2000 luin ainoastaan pääsykoekirjoja ja teatteri ja taide jäi hetkeksi sivuun aivan kokonaan. 


Lauluopinnot alkavat

Kevään 2000 aikana valmistauduin kovasti Rauman okl:än pääsykokeisiin joihin en kuitenkaan (onneksi!) päässyt, koska minulla ei ollut tarpeeksi pisteitä todistuksen perusteella. En siis päässyt pääsykokeisiin. Olin toukokuussa 2000 käynyt elämäni ensimmäisillä oikeilla laulutunneilla Aita Kriikin kanssa Rauman musiikkiopistolla ja Aita sai minut suostuteltua musiikkiopiston pääsykokeisiin, jotka olivat toukokuussa 2000. Siellä sitten tein mm. Karman testin muiden musiikkiopistoon pyrkivien kanssa joiden keski-ikä oli ehkä noin 8 vuotta. :) No sisälle pääsin ja sain heti kokeessa laulutestin osalta papereihin merkinnän Bravo! :) Opettajanhaaveeni ajamana hakeuduin myös Eurajoen opistolle oppiin psykologian päivälinjalle sekä kasvatustieteen approbaturia suorittamaan. Sitä ei kestänyt kuin viikon, koska kävelin päivittäin musiikkilinjan bändiluokan ohi ja sinnehän minä ajauduin. Kohta olin jo mikrofonin ääressä laulamassa rockia ja seuraavana päivän olin vaihtanut psykologian linjalta musiikkilinjalle. Vuosi kului nopeasti ja sen aikana päätin sen, että yritän kaikkeni päästäkseni opiskelemaan musiikkialalle. Tammi-helmikuussa 2001 olin mukana taas Kyllikki Staffin ohjaamassa musikaalissa. Musikaali oli nyt sama kuin vuonna 1996, kun olin ensimmäistä kertaa lavalla eli The Sound of Music ja musikaalin tuotti Luvian nuorisoseura. Esiintymispaikkana oli Luvian Tasala ja roolini vanha tuttu Georg von Trapp. Tämä teos jäi viimeiseksi harrastajateatteriteoksekseni vaikka Kyllikki minulle uskollisesti edelleen joka syksy soittaa tarjotakseen roolia seuraavassa produktiossaan. :) Keväällä 2001 oli päämääräni saada tehtyä musiikkiopiston perustutkinto, jotta pystyisin hakemaan eteenpäin musiikkialan koulutukseen. 2/2 laulututkinto, yleisen musiikin historia ja teoria 3/3 tuli suoritettua, mutta totuuden nimessä eihän minulla niihin vaadittavia taitoja ollut. :)  Jyväskylän konservatorion pääsykokeisiin kuitenkin menin. Lauluosio meni mainiosti ja kaikki muu todella huonosti. Pääsin ensimmäiselle vara-sijalle ja ajattelin, että tähänkö se sitten jäi minun musiikkiurani. No, olin jo tehnyt jatkosuunnitelmiakin, kun tuli soitto Porista: "Olit varasijalla Jyväskylässä ja me saimme Porissa juuri valtiolta rahat, joten täällä alkaa toisen asteen koulutus tulevana syksynä." He ottavat koulutukseen kaikki varasijalaiset Jyväskylän pääsykokeista. Totesin, että "hieno homma" ja niin sitä elokuussa 2001 oli muutto Poriin edessä.


Kiinnostus klassiseen musiikkiin vie voiton

Poriin mennessä en ollut vielä tehnyt valintaa pop/rockin ja klassisen laulun välillä. Eurajoen opistolla Juha Järvisen ohjauksessa bänditunnit olivat todellinen nautinto. Klassinen taas oli aivan mieletöntä Aita Kriikin kanssa. Piti siis valita kahdesta mieluisasta. Kävin Porissa ehkä kaksi kertaa bänditunneilla ja totesin, että se ei ole minun juttuni. Siirryin täysin klassisen laulun opiskeluun ja vietin tuntikausia Palmgren-konservatorion kirjastossa kuunnellen vanhoja levyjä. Seuraavana keväänä hain jo Sibelius-Akatemiaan ja pääsin toiseen vaiheeseen asti puhtaasti "luonnon matskulla". Toinen vuosi Porissa oli tosi tylsä, koska siellä ei ollut sitä haastetta mitä minä halusin. Jotenkin menohalujani haluttiin myös kovasti jarrutella. Seuraavana keväänä 2003 oli Pentti Koskimies -liedkilpailun kansallisen sarjan kilpailut Kokkolassa, jossa surkean esityksen jälkeen kotiinlähtö tapahtui nopeasti. Olin laulanut Porissa baritonin äänialaa ja Kokkolan tuomaristossa ollut Mitsuko Shirai totesi minulle: "Oletteko varma että olette baritoni? Minusta te olette Basso!". 2003 toukokuussa oli taas Siba:n pääsykokeet, jotka menivät totaalisen mettään senkin takia, että koko vuosi minulle oli Porissa hoettu, että nyt sinun on sinne pakko päästä. Itse pääsykoe-tilanteessa menin täysin lukkoon. Tämän jälkeen kävin vielä Stadian ja Pirkanmaan amk:n pääsykokeissa, joissa olin jo rennompi ja pääsin molempiin opiskelijaksi. Valitsin ykkösvaihtoehtoni eli Stadian, jossa aloitin opinnot Sirkku Wahroos-Kaitilan johdolla. Loppu onkin lähihistoriaa, johon palaan myöhemmin.




HomeDEUTSCHENGLISHGUESTBOOKAUDIOLINKS